Töölöläinen
Asun perheeni kanssa Töölössä. Aikaisemmin kuvittelin asuvani Taka-Töölössä, mutta nyt olen huomannut, että ainakin kiinteistövälittäjien mielestä asumme Keski-Töölössä. Kodin ohella Töölö tarjoaa minulle mahtavat harrastusmahdollisuudet, upeat maisemat ja riittävät palvelut. Töölön rannat ja puistot ovat minulle rakkaita. Juoksuharrastukseni vuoksi löytää minut varsin usein Töölönlahden lenkkipoluilta. Lenkkimaastojen ohella parasta Töölössä on tori, jonka laidan perinteinen kahvila tarjoilee meille sunnuntaiaamuisin aamiaista. Tori on myös töölöläisten kohtaamispaikka, ainakin kesäisin.
Vaikka pidänkin Töölöstä kovasti juuri tällaisenaan, kehitettävääkin löytyy. Pysäköinti on Töölössä pienoinen ongelma erityisesti urheilutapahtumien aikaan. Kisahallin parkkipaikkaa ei olisi pitänyt muuttaa osittaiseksi bussiparkiksi, vaan henkilöautojen pysäköinti tulisi edelleen sallia koko alueella.
Töölönlahden virkistysmahdollisuuksia pitäisi edelleen kehittää. Veden laatua tulisi entisestään parantaa siten, että voisimme kesäisin uida Töölönlahdessa.








