Siirry sisältöön.

Laura Räty

Puhe valtuuston lähetekeskustelussa koskien budjettiraamia 2010

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Paineessa timantit puristuvat, vai miten sitä sanotaan. Tämä kriisiytynyt taloustilanne voi ainakin jälkeenpäin katsottuna koitua Helsingin, helsinkiläisten veronmaksajien ja peruspalveluiden onneksi. Talouden taantuessa olemme pakotettuja katsomaan kaupungin menorakennetta erittäin kriittisesti ja tekemään vaikeitakin uudistuksia. Hyvä taloustilanne ei meitä sellaiseen pakottaisi ja siksi uskallankin toivoa, että näkisimme tämän tilanteen haasteena, emmekä niinkään uhkana ja lamaannuttavana pelkona. Lama on haaste ja mahdollisuus muuttaa rakenteita.

Nostan esille erään Helsingin taloutta ja palvelurakennetta rassaavan epäkohdan – laitosvaltaisuuden. Helsinki on sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta maamme laitosvaltaisia kaupunkeja. Tämä on todella byrokraattinen ja kapulakielinen lause, jota on täällä usein toisteltu. Lause on kuitenkin totta niin monille helsinkiläisille lapsille, vanhuksille ja kehitysvammaisille. Helsinkiläiset vanhukset, lapset ja kehitysvammaiset asuvat laitoksissa – eivät kodeissa.

Laitokset ovat epäinhimillisiä, vanhanaikaisia ja kalliita. Niistä on kaikin keinoin pyrittävä eroon. Raha on hyvä kannustin ja toivonkin, että tiukka taloustilanne pakottaa meidät tekemään välttämätön uudistus.

Kenenkään koti ei saa olla sairaalassa. Meillä on edelleen ikäihmisiä, jotka ovat juuttuneet terveyskeskussairaaloiden vuodeosastoille odottamaan paikkaa jostain muualta tai odottamaan kotiutumista, joka ei koskaan koita. Vuodeosaston tulisi olla vain sairauden pahenemista tai hoitamista varten ja ihmisen tulisi saada asua kotona. Mikäli kotona asuminen ei onnistu, sairaalaa inhimillisempiä ovat palveluasunnot, ryhmäkodit ja vanhainkodit. Siispä: omaishoitoon, kotihoitoon, palveluasumiseen ja vanhainkoteihin on panostettava, pitkäaikaisosastoja sairaaloissa on vähennettävä!

Lasten huostaanottojen määrä on viime aikoina lisääntynyt. Tämä on erittäin surullista. Huostaanotto on aina lähes maailmanloppuun verrattava tapahtuma lapselle ja koko hänen perheelleen. Me tiedämme, että lastensuojelulaitoksessa kasvaneen ihmisen lähtökohdat elämälle ovat merkittävästi huonommat, kuin perheissä kasvaneiden lasten. Huostaan otetut lapset on aina, kun siihen on mahdollisuus, pyrittävä sijoittamaan perheisiin. On tutkittava mahdollisuudet sijoittaa lapsi sukulaisperheeseen tai sijaisperheeseen. Vasta aivan äärimmäisenä vaihtoehtona on oltava laitossijoitus. Lapsi ansaitsee perheen, aikuisten tuen ja turvan. Laitos ei voi koskaan korvata lapsen suhdetta vanhempiin tai sijaisvanhempiin. Tässä asiassa on Helsingin erityisesti skarpattava ja toivonkin, että tämä lama koituu huostaan otettujen lasten eduksi ja johtaa yhä useampiin perhesijoituksiin ja sitä kautta parempiin mahdollisuuksiin elämässä.