Siirry sisältöön.

Laura Räty

Puhe kaupunginvaltuustossa 15.4. strategiaohjelmaa käsiteltäessä

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuustokollegat,

Toivon todella, että tämä strategia jalkautuu käytäntöön mahdollisimman pikaisesti. Mikäli konkretia jää uupumaan, voimme työntää tämän paperin sinne, minne suuri osa muustakin paperisaasteesta päätyy. Vaikka strategian kirjoittaminen on ollut jo haaste sinänsä, on todellinen haasta vielä edessä, kun paperin asiat pannaan käytäntöön.

Asukaslähtöisyys on palvelutuotannon keskeinen lähtökohta. Me asukkaat haluamme laadukkaita, oikea-aikaisia ja meille sopivia palveluita. Asukkaan näkökulmasta palvelun tuottaja on toissijainen asia. Strategiassa laajennetaan mahdollisuutta kumppanuuteen palvelutuotannossa. Tervehdin tätä ilolla! Kaupunki ei ole omalla toiminnallaan saanut esimerkiksi Kontulan terveysaseman henkilöstötilannetta hoitoon, eikä alueen asukkaille näin ollen voida tarjota heille kuuluvia palveluita. Terveyskeskus ostaa tällä hetkellä valtavan määrän lääkärityövoimaa eri puolille kaupunkia akuutteja kriisejä paikkaamaan. Mitään kokonaisuutta ei tässä ”tulipalojen sammuttamisessa” saavuteta tai vahvisteta.

Kannatan Kontulan terveysaseman toiminnan kilpailuttamista. Yhden terveysaseman kilpailuttamisella Helsinki saa kokemuksia uudenlaisesta kumppanuudesta palvelutuotannossa ja voimme myös tehdä vertailuja oman ja ostetun toiminnan välillä. Muissa kunnissa kuten Lahdessa, Kotkassa ja Joensuussa on jo siirrytty ”tulipalojen sammuttamisesta” kokonaisuuksien ostamiseen ja tulokset ovat olleet hyviä. Tavoitteena on tyytyväinen asiakas eli asukas!

Myös kumppanuutta kaupungin ja kolmannen sektorin välillä on tiivistettävä. Kaupungin avustukset järjestötoimintaan on suunnattava siten, että kaupunkilaisten hyvinvointi lisääntyy. Urheiluseurat, sosiaali- ja terveystoimen piirissä toimivat järjestöt on otettava lähempään kumppanuuteen kaupungin kanssa ja työnjakoa esim. harrastetoiminnassa ja vapaaehtoistyössä on pohdittava aina uudelleen.

Arvoisa puheenjohtaja, vielä muutama sana hyvinvoinnista:

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen on keskeisesti esillä strategiaohjelmassa. Kaikkein huonommassa asemassa ovat pienet huostaan otetut lapset. Helsingin häpeäpilkku on lastenkotiin sijoitetut lapset. Strategian mukaisesti laitosvaltaisuutta on purettava. Pieniä huostaan otettuja tai sijoitettuja lapsia ei saa sijoittaa laitokseen. Tämä on ehdoton lähtökohta. Poikkeuksena voidaan pitää sellaisia tilanteista, joissa lapsen oma etu vaatii erityisosaamista, jota ei perheolosuhteissa voida tarjota. Jokainen lapsi ansaitsee perheen!

Vielä aivan lopuksi sananen ennaltaehkäisystä: Vaikka vastustankin holhousyhteiskuntaa, enkä usko, että on yhteyskunnan tehtävä puuttua ihmisten jokapäiväiseen elämään, toivon, että Helsingin palveluissa panostettaisiin nykyistä enemmän ennaltaehkäisyyn. Kuinka monet ihmiselämän ongelmat ja sairaudet voitaisiinkaan välttää, mikäli ihmiset nukkuisivat riittävästi, söisivät terveellisesti, eivät ryypiskelisi kohtuuttomasti tai polttaisi tupakkaa. Siispä toivon, että ennaltaehkäisy nousee kaupungin työntekijöiden puheisiin ja kaupunkilaisia kehotetaan terveempään elämään siellä, missä heitä kohdataan!