Siirry sisältöön.

Laura Räty

Päiväkoteihin enemmän aikuisia ja lapsille useampia sylejä

Päiväkotien ryhmäkokoasiat ovat puhuttaneet viime aikoina. Helsingissä päiväkotien ryhmäkokoja ei ole rajattu, sen sijaan aikuisten ja lasten lukumäärän välinen suhde on määritelty. Lain mukaan päiväkodeissa on oltava yksi aikuinen seitsemää lasta kohden. Helsingin päiväkodeissa on noin 6,5 lasta aikuista kohden, joten tilanne on aavistuksen muuta maata parempi.

Lasten ja nuorten turvattomuus on lisääntynyt. Pahoinvointi näkyy nyt teini-ikäisissä ja nuorissa aikuisissa. Tilannetta ei voi korjata yhdellä lääkkeellä, mutta aikuisten läsnäolo voi ainakin helpottaa tilannetta.

Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia ympärilleen. Ensisijaisesti turvalliset aikuiset löytyvät tietenkin kotoa, mutta myös päiväkodeissa on oltava riittävästi aikuisia lasten turvana. Seitsemän lasta ei mahdu yhteen syliin samanaikaisesti. Kuusikaan lasta ei löydä paikkaansa saman aikuisen sylistä yhtä aikaa, mutta kuusi lasta aikuista kohden on kuitenkin parempi, kuin seitsemän. Kannatan aikuis-lapsi-suhdeluvun laskemista nykyisestä noin seitsemästä kuuteen.

Olen Radio Ylenaikaisessa keskustelemassa aiheesta ti 14.10. klo 11.40-12.45. Kuuntele!