Kokoomus on Suomen suurin puolue!
Minulla on 1725 syytä kiittää äänestäjiäni nöyrästi saamastani tuesta. Lämmin kiitos teille jokaiselle minua äänestäneelle! Lupaan jatkaa kovaa työtäni kaupunkilaisten parhaaksi. Olen edelleen tavoitettavissa vaalien välilläkin ja pyrin vastaamaan viesteihinne mahdollisimman nopeasti. Minuun voi siis ottaa yhteyttä kaupunkia koskettavissa asioissa. Lupaan tehdä parhaani! – Kiitos vielä kerran!
Oman tulokseni lisäksi mieltäni lämmittää Kokoomuksen suurvoitto. Olemme osoittaneet omalla työllämme niin valtakunnan kuin kuntienkin tasolla, että olemme sanamme mittaisia, emme anna katteettomia lupauksia ja taistelemme kovasti päämääriemme saavuttamiseksi. Tästä on hyvä jatkaa. Helsingissä kasvatimme ryhmämme kokoa odotusten mukaisesti. Uusi ryhmä on sopiva sekoitus uutta ja vanhaa. Käy katsomassa uuden valtuustoryhmän koko osoitteesta www.helsinginkokoomus.fi.
Uusi valtuustokausi alkaa vuoden vaihteessa. Jatkan tämän kauden loppuun nykyisissä luottamustoimissani Kokoomusryhmän varapuheenjohtajana, sosiaalilautakunnan varapuheenjohtajana ja kuntaliiton valtuustossa. Uusi valtuustokausi tulee tuomaan mukanaan uudet luottamustehtävät. Odotan uutta kautta uusien valtuustokollegojeni seurassa jo innolla.
Kaikki kirjoitukset tällä sivustolla
- 04.12.2009 Kokoomuksen budjettipuheenvuoro 4.11. kaupunginvaltuustossa
- 03.05.2009 Puhe kaupunginvaltuustossa 15.4. strategiaohjelmaa käsiteltäessä
- 25.02.2009 Puhe valtuuston lähetekeskustelussa koskien budjettiraamia 2010
- 11.01.2009 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksille on etsittävä vaihtoehtoisia sijoituskohteita!
- 18.12.2008 Kohti kaupunginhallituksen haasteita!
- 27.10.2008 Kokoomus on Suomen suurin puolue!
- 20.10.2008 Lisää korttelipihoja
- 14.10.2008 Päiväkoteihin enemmän aikuisia ja lapsille useampia sylejä
- 09.10.2008 HUS:ssa on tuuliset paikat
- 30.09.2008 Vastuuta käsiaseluvista ei voi sälyttää lääkäreille!
- 24.09.2008 HUS:n henkilöstölle erävoitto
- 23.09.2008 Viranomainen ei korvaa rakkautta








