Kohti kaupunginhallituksen haasteita!
Tänään torstaina uusi valtuustoryhmämme teki luottamushenkilövalinnat ensi kaudelle. Jatkan ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja nousen kaupunginhallituksen jäseneksi yhdessä neljän muun kokoomuslaisen kanssa.
Ryhmäkokouksessamme oli hyvä henki. Samaa ei ilmeisesti voi sanoa demaritovereiden viime viikonlopun kokouksesta! On surullista katsoa vierestä, kuinka demarien piirijärjestön aktiivit ylittävät luottamushenkilöitä valittaessa kansalta mandaatin saaneet valtuutetut! Tällaista ei onneksi meillä tapahdu. On ilo kuulua kaupungin parhaaseen ja suurimpaan joukkueeseen.
Minulla on nyt neljän kuukauden ikäinen tyttövauva. Syksy on ollut raskas, mutta erittäin antoisa. Perheen ja politiikan yhteensovittaminen on noussut otsikoihin erityisesti opetusministeri Sarkomaan erottua tehtävistä perhesyistä. Ymmärrän Sarkomaan ratkaisun erinomaisesti. Politiikan, työelämän ja perheen arjen yhteensovittamisen mahdollistamiseksi on vielä paljon tehtävää.
On äärettömän tärkeää, että poliittiset luottamustoimet ovat mahdollisia myös ruuhkavuosiaan eläville naisille. Politiikkaa onkin voitava tehdä myös vauva kainalossa. Mikäli näin ei ole, jää päätöksenteko vain eläkeläisten ja lapsettomien etuoikeudeksi.
Aloitan työni kaupunginhallituksessa nöyrin mielin. Helsingin kaupunginhallituksen jäsenyys on tämän maan merkittävimpiä kunnallisia luottamustoimia ja näköala koko kaupunkiin. Ennen uuden kauden alkua on kuitenkin aika hengähtää ja rauhoittua joulun viettoon. Hyvää joulun aikaa kaikille! Jatkan kirjoittamista jälleen vuoden vaihduttua.
Kaikki kirjoitukset tällä sivustolla
- 04.12.2009 Kokoomuksen budjettipuheenvuoro 4.11. kaupunginvaltuustossa
- 03.05.2009 Puhe kaupunginvaltuustossa 15.4. strategiaohjelmaa käsiteltäessä
- 25.02.2009 Puhe valtuuston lähetekeskustelussa koskien budjettiraamia 2010
- 11.01.2009 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksille on etsittävä vaihtoehtoisia sijoituskohteita!
- 18.12.2008 Kohti kaupunginhallituksen haasteita!
- 27.10.2008 Kokoomus on Suomen suurin puolue!
- 20.10.2008 Lisää korttelipihoja
- 14.10.2008 Päiväkoteihin enemmän aikuisia ja lapsille useampia sylejä
- 09.10.2008 HUS:ssa on tuuliset paikat
- 30.09.2008 Vastuuta käsiaseluvista ei voi sälyttää lääkäreille!
- 24.09.2008 HUS:n henkilöstölle erävoitto
- 23.09.2008 Viranomainen ei korvaa rakkautta








